21.10.2022

”Mikkeli on mielenkiintoinen pelikenttä” – Kaupunginjohtajaksi valittu Janne Kinnunen on valmis hyppäämään keltaiseen taloon

Janne Kinnunen ja Mikkelin kaupungintalo. Tätä yhdistelmää nähdään piakkoin päivittäin.
Janne Kinnunen ja Mikkelin kaupungintalo. Tätä yhdistelmää nähdään piakkoin päivittäin.

Syyskuussa Mikkelin uudeksi kaupunginjohtajaksi valittu Janne Kinnunen korostaa yhteistyötä ja positiivisuutta. Kaupunkiorganisaation hän näkee yhtenä suomalaisen yhteiskunnan kivijaloista.

 – Mikkeli on aiemmin ollut minulle hieman tuntematon, mutta mielikuvani elinvoimaisesta kaupungista on nyt vahvistunut. Oloni on innostunut ja odottava, Kinnunen sanoo.

Maanantaina 17.10. Mikkelissä vieraillut Kinnunen tapasi kaupungin johtoryhmän ja kaupunginhallituksen sekä lounasti kaupunginvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajan kanssa. Tärkeää tiedonvaihtoa on myös ollut vetäytyvän kaupunginjohtajan Timo Halosen kanssa.

– Kuva Mikkelistä täsmentyy. Yritän aina löytää rakennusaineksia paremmalle tulevaisuudelle. Tällä hetkellähän asiat ovat välivaiheessa ennen kuin astun virkaan. Jonkin verran on tullut sähköposteja ja puheluita Mikkelin suunnalta. Viitasaarella työni jatkuu täysillä, kunnes lähden sieltä, Kinnunen kertoo.

Keskisuomalaislähtöinen Kinnunen on ollut kotikaupunkinsa Viitasaaren puikoissa vuodesta 2013 saakka. Piakkoin edessä on uusi elämänvaihe ja muutto Mikkeliin.

– Mielellään moni olisi minut Viitasaarella pitänyt, mutta olen saanut paljon myönteistä palautetta ja kannustusta ammatilliselle ratkaisulleni lähteä Mikkeliin. Viitasaari on kotikaupunkini, eikä sieltä lähtö ollut itsestään selvää. Tässä iässä kuitenkin koen, että oli oikea aika tehdä tällainen siirto, 52-vuotias Kinnunen pohtii.


Kaupunki suomalaisen yhteiskunnan perustana


Mikkeliä Kinnunen kuvailee ammatillisessa mielessä ”mielenkiintoiseksi pelikentäksi”, jossa on kaikki edellytykset hyvälle yhteistyölle ja positiiviselle kehitykselle.

– Mikkeli on maakuntakeskus, aivan kuten Jyväskylä Keski-Suomessa. Tämä merkittävä seikka antaa hyvät lähtökohdat elinvoiman kehittämiselle. Täällä on jo vireä, elinvoimainen ja laaja elinkeinoelämä. Mikkelissä on monenlaista osaamista. Haaste on siis mielenkiintoinen. Työni pienemmissä kaupungeissa ja kunnissa on antanut elämisen ja työn eväitä, joita haluan nyt hyödyntää Mikkelissä.

Kinnunen sanoo haluavansa olla rakentamassa ei ainoastaan kehittyvää ja elinvoimaista kaupunkia, vaan myös suomalaista yhteiskuntaa.

– Julkisoikeudellisella organisaatiolla on syvä merkitys suomalaisen yhteiskunnan rakentamisessa. Julkisena organisaationa kaupungilla on omanlainen rooli. On suomalaisen yhteiskunnan vahvuus, että meillä on hyvä ja avoin hallinto.

Kinnusen mielestä kaupunginjohtajan rooli ei oikeastaan ole muuttunut viime vuosina. Ykkösviranhaltija on monessa mukana ja antaa usein kasvot kaupungin toiminnalle ja päätöksille.

– Kaupunginjohtaja vastaa edelleen siitä, että kaupunki toteuttaa tehtäväänsä. Johtajalla on hallussaan operatiivinen kokonaisuus ja punainen lanka, jolla kaupungin toimintaa viedään yhdessä eteenpäin. Samaan aikaan johtajan ajatukset monesti kumpuavat valtuuston hyväksymästä strategiasta.

Arjessa Kinnunen näkee johtajuuden keskeisenä linkkinä viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden välillä.

– Aina pitäisi muistaa, että kaupungit ovat vastuussa monesta asiasta, vaikka sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi siirtyvät vuoden vaihteessa hyvinvointialueille. Kaupunkiorganisaatio on keskeinen palveluorganisaatio ja koko alueensa kehittämisen moottori. Myöskään edunvalvontaa ei pidä unohtaa, tästä esimerkkinä ovat muun muassa hyvät liikenneyhteydet.
 

Kolmiloikkaaja hyppää keltaiseen taloon


Yleisurheilun ystävät muistavat Janne Kinnusen 1990-luvun kansallisella tasolla kilpailleena kolmiloikkaajana. Viitasaaren Viestiä ja Lahden Ahkeraa kilpailu-urallaan edustanut Kinnunen saavutti SM-hopeaa vuonna 1995 tuloksella 16,16 metriä.

Jos nyt loikkaan lähtisi, mikä olisi tulos? Urheilupuiston suorituspaikka ei olisi kaukana keltaisena komeilevasta kaupungintalosta!

– Enpä ihan taida uskaltaa! Kinnunen vastaa naurahtaen.

– Kilpailu-uralta jäi vähän vammoja joka paikkaan, joten keskityn terveysliikuntaan kolme ja puolivuotiaan suomenpystykorvani kanssa. Jonkin verran harrastan musiikkia, aiemmin olen soittanut kitaraa ja nuorempana myös bassoa. Lisäksi kalastan ja metsästän.

Terveisensä tuleva kaupunginjohtaja lähettää sekä kaupunkiorganisaation henkilöstölle että kaikille mikkeliläisille.

– Haluan, että Mikkelin kaupunki on hyvä ja hyvämaineinen työnantaja. Koetan itse olla esimerkkinä, jotta meillä olisi mukavaa olla töissä. Mikkeliläisille sanoisin, että positiivisuus ja hyvä yhteistyö tarjoavat uusia mahdollisuuksia ja antoisia kokemuksia. Tiedän aiemmilta johtajavuosiltani, että onnistumiset yritysten ja elinkeinoelämän kanssa ovat hyväksi kaikille asukkaille.

Janne Kinnunen
- valittiin Mikkelin kaupunginjohtajaksi 26.9.2022
- Viitasaaren kaupunginjohtaja vuodesta 2013 lähtien
- työskennellyt aiemmin myös Saarijärven kaupunginjohtajana ja Taivalkosken kunnanjohtajana
- koulutukseltaan kasvatustieteiden ja oikeustieteiden maisteri
- syntynyt 18.8.1970 Viitasaarella

Jaa