12.5.2022

Mikkelin seutu valmistautuu rohkein mielin matkailukesään

Kuva: Jonne Vaahtera
Kuva: Jonne Vaahtera

Mikkeliin ja lähiseuduille odotetaan taas matkailijoita sesongin alkaessa. Visit Mikkelin matkailujohtaja Maisa Häkkisen mukaan ilmassa on jonkin verran epävarmuutta, mutta menneet koronakesät ovat osoittaneet, kuinka vaikeinakin aikoina voi päätyä hyvään matkailukesään. Valttikortteina ovat etenkin Saimaan ympäristö ja uusista kohteista Sodan ja rauhan keskus Muisti.

Visit Mikkelin henkilökunta ja matkailuneuvonta muuttivat helmikuussa 2022 kaupungin virastotalolle, osoitteeseen Maaherrankatu 9–11. Kesäksi infopiste sijoittautuu keskeisemmälle paikalle Hallitustorille. Pandemia ei ole häipynyt, mutta rajoitukset ja ihmisten epävarmuus alkavat olla menneen talven lumia. Mitä tulevalta matkailukesältä voi siis odottaa?

– On tietysti jännittävää nähdä, millainen kesä tulee. Varmuutta kotimaan matkailun suosiosta ei ole. Meillähän on takana kaksi todella hyvää koronakesää kotimaan matkailun osalta. Voi olla, että suomalaiset lähtevät nyt enemmän ulkomaille matkailemaan ja Suomi saattaa jäädä vähemmälle, matkailujohtaja Maisa Häkkinen tuumaa.

Samaan hengenvetoon hänellä on myös kannustava näkökulma. Pitkän linjan ammattilainen tietää, mikä ihmisiä kiinnostaa.

– Toisaalta uskon, että Mikkelin ja Saimaan vetovoima kantavat. Olemme jo tehneet paljon markkinointia kotimaassa ja teemme vielä ennen kesää. Astuvansalmi ja sen kalliomaalaukset on ehdoton helmi Mikkelin matkailulle. Nyt myös Sodan ja rauhan keskus Muisti herättää paljon kiinnostusta, se on valttikortti. Muisti tarjoaa uutta ja kiinnostavaa. Moni matkailija onkin yhdistämässä vierailun Muistissa ja luontomatkailun Mikkelin seudulla.

Ulkomaisten matkailijoiden osalta markkinointi on painottunut Keski-Eurooppaan. Venäläisten tuomasta rahasta on nykyisessä maailman tilanteessa turha haaveilla.

– Venäjän tilanne vaikuttaa varmasti pitkään. Alkuvuodesta ehdimme jo miettiä, että nyt koronasulkujen jälkeen raja aukeaa ja palataan venäläisten matkailijoiden suhteen normaaliin asetelmaan, mutta tilanne muuttui Ukrainan sodan myötä, Häkkinen sanoo.

Jos asiaa ajatellaan realistisesti ja kyynisesti, ei Suomi Venäjän merkittävänä rajanaapurina ole välttämättä keskieurooppalaisten turistien ykköskohde. Häkkinen kuitenkin uskoo, että matkailijoita tulee Mikkelin seudulle.

– Matkailuyrittäjiltä en ole kuullut merkittäviä peruutusaaltoja keskieurooppalaisilta. Fakta on toki se, että moni katsoo karttaa ja tiedostaa Venäjän läheisyyden. Ei asia kuitenkaan vielä ole dramaattinen ongelma.


Hop On Hop Off -reitit täydentyvät Saimaa-risteilyillä


Tänäkin kesänä Saimaan elämyksiin voi tutustua helposti Visit Mikkelin Hop On Hop Off -bussikyydeillä. Viime kesän Hop On Hop Off -elämysreitit Saimaalle onnistuivat yli odotusten. Aikataulutettujen bussi- ja venekuljetusten kyydissä matkusti kesällä lähes 800 matkustajaa.

– Hop On Hop Off käynnistyy taas kesäkuussa ja kestää aina syyskuun loppuun saakka. Päivät ovat viime vuoden tapaan torstai, perjantai ja lauantai, Maisa Häkkinen vinkkaa.

Valikoimaan on tullut muun muassa uusi vierailukohde: Pien-Toijolan talonpoikaismuseo, jossa vieraillaan Hop On Hop Off Ristiina – Astuvansalmen kalliomaalaukset -reitin varrella. Kyseisellä reitillä voi kokea Saimaan kolme historiallista helmeä: Kalliomaalaukset, Kallioniemen huvilan ja Pien-Toijolan talonpoikaismuseon.

Valikoimassa on myös uusi lähtöpaikka: Mikkelin satama, josta pääsee Aino-laivalla keskustan lähellä sijaitseviin kohteisiin: Kenkäveroon, Kyyhkylä Wellbeing Resortiin tai Hotelli Heimariin tai Astuvansalmen kalliomaalauksille saakka. Samalla Visit Mikkeli vahvistaa entisestään Saimaa-brändiä.

Kesän reittitarjontaan ja eri vaihtoehtoihin voi tutustua Visit Mikkelin nettisivuilla.

***

Reilu, rohkea ja rakentava -juttusarja viestii Mikkelin kaupungin arvoja. Juttusarjassa julkaistaan uusi artikkeli viikoittain vuoden 2022 loppuun asti.

Onko sinulla juttuidea? Kerro siitä meille osoitteeseen viestinta@mikkeli.fi.

Jaa