27.5.2022

Juhlavuottaan viettävä Hulivilikarnevaali viihdyttää taas lapsiperheitä kesällä

Kuva: Pihla Liukkonen
Kuva: Pihla Liukkonen

Mikkelin kaupungin kulttuuripalveluiden järjestämä Hulivilikarnevaali täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Suuret onnittelut riemukkaalle lastenfestivaalille! Nyt päästetään ääneen Hulivilin Eevert-kettu, mutta kyllä kulttuuripäällikkö Susanna Latvalakin saa tilaisuuden kertoa tapahtumasta.

Vuodesta 1992 järjestetty Hulivilikarnevaali on aikojen saatossa noussut maakunnan suurimmaksi lasten tapahtumaksi kävijämäärältään. Syystäkin on Eevert-kettu tyytyväinen, vaikka parin viime vuoden aikana onkin kohdattu haasteita koronan vuoksi. Vuoden 2020 Hulivilikarnevaali peruttiin kokonaan. Viime vuonna tapahtuma järjestettiin hybridimallilla. Nyt auki oleva maailma mahdollistaa kuitenkin paluun perinteisempään tekemiseen.
 
– Toivotan taas kaikki lapset ja lapsenmieliset tervetulleiksi hulivileilemään! Eevert-kettu huikkaa. Maskotti ei paljoa puhu eikä pukahda, hänhän on kettu, mutta tämän verran haastattelija ymmärtää hahmon viestintää.

Hulivilikarnevaali liikuttaa tapahtumiinsa ennen kaikkea mikkeliläisiä, mutta myös vapaa-ajan asukkaita ja turisteja. Suuri osa muualta tulevista saapuu paikalle sadan kilometrin säteeltä. Potentiaaliseksi kehityssuunnaksi tapahtumalle kulttuuripäällikkö Susanna Latvala mainitseekin juuri lapsiperheistä muodostuvat vapaa-ajan asukkaat ja matkailijat. Kilpailu ihmisten vapaa-ajasta on tiukkaa ja tapahtumassa pyritäänkin siihen, että eri-ikäisille lapsille olisi tarjolla monipuolista ohjelmaa ja tekemistä.


Yhteistyötä samanaikaisten tapahtumien kanssa


Tällä kertaa Hulivilikarnevaali voi hyvällä syyllä odottaa kävijäryntäystä, koska osittain samaan aikaan Mikkelissä järjestetään myös Farmari ja Musiikijuhlat.

– Mikkelipuisto on yksi Farmarin oheiskohteista ja siellä on myös hulivilitoimintaa. Musiikkijuhlien kanssa yhteistyössä järjestetään festivaalin päätöskonsertti sunnuntaina 3. heinäkuuta. Esiintyjänä on suosikkiyhtye Hevisaurus, Eevert-kettu ja Susanna Latvala vinkkaavat.

Mutta mihin suuntaan mainetta ja kunniaa kerännyt Hulivilikarnevaali on menossa?

– Tänä vuonna päättyy viisivuotissuunnitelma, joten tästä lähdetään tekemään uutta tilalle, Latvala sanoo.

– Suunnitelmaan kuuluu linjaukset tapahtuman arvoista ja painopisteistä ja siitä, mihin kaikkeen tähdätään. Ja tietenkin näiden vieminen konkretian tasolle. Taustalla on toki toimintaympäristön mullistuminen, eikä kaupungin taloudellinen tilanne mahdollista kaikkea, mitä haluttaisiin. Niinpä yhteistyö eri toimijoiden kesken korostuu entisestään. Yksittäisenä toimijana kulttuuripalvelut ei pystyisi tällaista festivaalia järjestämään, joten iso kiitos kaikille mukana oleville!

Vuoden 2022 Hulivilikarnevaalin ohjelmaan voi tutustua osoitteessa hulivilikarnevaali.fi. Hulivilit järjestetään Mikkelissä 27.6.–3.7. Viikon mittainen kulttuuritapahtuma on tarkoitettu 0–13-vuotiaille lapsille, heidän perheilleen ja muille lapsenmielisille.

***

Reilu, rohkea ja rakentava -juttusarja viestii Mikkelin kaupungin arvoja. Juttusarjassa julkaistaan uusi artikkeli viikoittain vuoden 2022 loppuun asti.

Onko sinulla juttuidea? Kerro siitä meille osoitteeseen viestinta@mikkeli.fi.

Jaa